The Village tapes, Jim Morrison nauhoitti runon 7.12.1970

Jim ui Tahquitz Canjonin joessa Palm Springssä

For those people who died
for Nirvana
for the heavenly creed
for you, for me
These lines are written
to convey the MESSAGE... 

Believe
Things more horrible
than war
Things out of the tales
Great beasts
Suffering extinction

Jim Morrisonin uskomaton viesti julkaistaan ensi viikolla

Sinulle on uskoteltu, että Jim Morrison sai idean The Doors yhtyeen nimeen yhdestä William Blaken runon "The Marriage of Heaven and Hell" rivistä: "If the doors of perception were cleansed everything would appear to man as it is, infinite..." Ja kaikki Doors fanit luulevat, että laulussa"Five to One" Jim tarkoittaa sanalla "numbers" nuorten ihmisten väkijoukkoa, tai että laulussa "The End" hän muka laulaisi Oidipus kompleksista!

Kaikki nämä väitteet ovat vain kuvitelmia ja uskomuksia. Vai oletko koskaan ajatellut tai jopa ihmetellyt, kenestä Jim Morrison puhuu kun hän laulaa laulussa "When the music is over" hyvin herttaisesta äänestä, joka kuiskaa hänen korvaansa:  "We want the world now!" ?

Oletko valmis kohtaamaan totuuden? Lue Jim Morrison runoihinsa ja The Doors yhtyeen lyriikkaan taitavasti kätkemä uskomaton viesti - julkaistaan viikolla 8!

Arto Pajukallio ja Juhani Kansi haluavat kasvaa rauhassa

Viekää minut baariin, veljet
Tuoppi ostakaa
Hitto joo, mä en pelle oo
Jos mies en olla saa

Viekää minut baariin, veljet
Tuoliin nostakaa
Sillä vittu joo, mä en pelle oo
Jos mies en olla saa

Kuka luki vuonna 1978 Arto Pajukallion ja Juhani Kannen haastattelun "Antakaa meidän olla rauhassa" Suomen kuvalehden numerosta 41 (13.10.1978)? Itse olin tuolloin viikon lomalla Kuusamossa ja haastattelun luettuani lähetin lähes välittömästi vastineen kyseistä artikkelista Suomen Kuvalehteen, mitä ei tietenkään julkaistu! Eihän tyhmän "rokkarin" mielipiteet ole niin fiksuja, että niitä voisi ainakaan Suomen Kuvalehdessä julkaista.

Haastattelu on paikoin ihan asiaa, mutta siellä tällä Arto ja Juhani uppoavat järkeään myöten juoksuhiekkaan. Ensinnäkin Artolla on haastattelua tehdessä kaulassaan Bob Dylan koru. Tuo Dylan, etniseltä taustaltaan juutalainen, folk-ikoni Robert Zimmerman, sanansasyöjä ja takinkääntäjä, varsinainen väkivallan vastustaja, rahoitti Israelin armeijan tankkihankintoja Jom Kippur sodassa ja sitten vuonna1979 hurahti kristilliseen uskoon, eli koki, että hänen isänsä rakasti maailmaa niin paljon, että oli valmis tappamaan oman poikansa - ihailtavaa.

Toiseksi he jättävät mainitsematta, että Eppu Normaali ja nimenomaan Pajukallion myöhempi bändikaveri Freud, Marx, Engels ja Jung yhtyeestä, Mikko Saarela, aloitti maassamme 50-luvun musiikkia kuuntelevien nuorten nimittelyn hulluksi keväällä 1977 julkaistulla Akne pop levyllä. Punkkarit myös käynnistivät "fiftareiden" kanamunilla heittelyn Tigersien keikalla juuri ennen poikien haastattelun julkaisua Särkänniemessä televisiokameroiden edessä 20.9.1978. Väkivalta ei siis suinkaan ollut vain "diinareiden" ainoa itseilmaisukeino.

Haastattelun perusteella voi päätellä, että kumpikaan kaveruksista ei ole tullut koskaan ajatelleeksi sitä, kuinka ja miksi jengit syntyvät. He eivät myöskään hiisku sanallakaan eri poliittisten puolueiden ja nimen omaan vasemmistolaisen nuorisopolitiikan aikaansaamattomuuksista pääkaupunkiseudulla. Tämä nuorison tyhjä toimettomuus on pääsyy siihen, miksi Kehä III:sen sisäpuolelle pakkautuneiden nuorten keskinäiset kahinat olivat tuolloin ja ovat olleet aina kaikkein pahimmat. 

Ja on sanottava, että tämä poliitikoiden toimintamalli "One brick on the wall" eli "nuoriso- ja bänditiloilla sekä skeittirampeilla" tie kiltiksi kuluttajaksi ja vaalikarjan jäseneksi jatkuu aina vaan ja yhä edelleen. Haastatellut pojatkaan eivät aikuistuttuaan ole panneet tikkua ristiin vallitsevan käytännön muuttamiseksi.

Kolmanneksi Arto ja Juhani tekevät itsestään narreja ryhtyessään selventämään rokkareiden ja punkkareiden välistä eroa: "Täällä Suomessa punk-rock käsitettiin aivan väärin. Siitä esimerkkinä Sex Pistolsin kohtalo. Punk ei lietso fasismi ja rasismia, päinvastoin, se on näitä vastaan. Juuri siksi se on yhteiskunnan taholta tahdottu vaientaa. Punk ei ole muoti, vaan yhteiskunnallinen ilmiö, joka ei mene ohi ennen kuin olosuhteet muuttuvat. Se on poliittista musiikkia, vaikka punkkarit eivät olekaan mitään opettajia, vaan kadunmiehiä, joiden laulujen sanat kertovat siitä, miltä heistä tuntuu."

No saman tien pojat voisivat selventää, a) miksi skin headit ja punkkarit ovat niin yhdennäköisiä pukeutumiseltaan, b) mikä on ero shokeeraavan ja aatteellisen hakaristin käytöllä, c) miten yhtyeen fani erottaan hakaristin eri käyttötarkoitukset, d) miksi Sid Vicious käytti hakaristi paitaa, e) mitä punk-musiikin poliittisuus on parantanut nuorten mahdollisuuksia, f) miksi Eput tai Pelle eivät ole kadunmiehiä, g) mitä nämä Eput ja Pelle ovat opettaneet Suomen nuorisolle ja h) miksi punkmuoti on nykyään maan alla vaikka yhteiskunnan henkinen ilmapiiri, olosuhteet ovat nykyään entistä kurjemmat vai tarkoittaako tuo "ei mene ennen ohi kuin olosuhteet muuttuvat" sitä, että punk menee ohi myös silloin kun olosuhteet huononevat?

Ja arvio, että yhteiskunta olisi halunnut vaientaa Britanniassa ja Suomessa punkin, siksi että se oli fasismin vastainen, kertoo, että Pajukalliolta ja Kannelta puuttuu ajattelu- ja päättelykyky. Sex Pistols yhtyeen basisti Sid Vicious siis kuljeskeli ympäriinsä ja esiintyi keikoilla hakaristipaita päällä sekä teki heil Hitler tervehdyksiä, siksi, että hän vastusti fasismia? Ja eiköhän punk musiikin vastustus Suomessa johtunut pelkästään vastustajien alhaisesta älykkyysosamäärästä. Yleismaailmallisesti punk-musiikkia vastustettiin varmaan siksi, että kukaan ajattelukykyinen ja tunne-elämältään tasapainoinen ei halunnut hukuttaa itseään meluavaan paskaan. Ja sitten on tietenkin olemassa nämä itsensä kadottaneet ja koirakoulun käyneet yhteiskunnan toivot, kullannuput, jotka sekä kuuliaisesti nielevät kurkustaan alas että vastustavat kiltisti kaikkea sitä, mitä heille sanotaan - hau hau.

Sitten veljekset möläyttävät: "Yleinen kiinnostamattomuus asioissa on huolestuttavaa. Entä sitten, kun tämän päivän rokkarit ovat keski-ikäisiä, päättäjiä - jos he ovat samanlaisia passiivista ja suvaitsematonta massaa? On helpointa heittäytyä ulkopuolelle, paeta, mutta jonkunhan on kannettava vastuuta." ja lopuksi Arto: "Tuntuu ällistyttävältä, ettei viitsitä lukea kirjoja. Minä luen noin kolme kirjaa viikossa. En tiedä kuinka paljon niistä opin, mutta yritän kuitenkin. Meillä on kasvamisen ja oppimisen vimma"

No nyt pojat ovat jo keski-iän ylittäneitä ja voimme kysyä mihin kasvamisen ja oppimisen vimma on nämä haastattelussa vasemmalle kallellaan oleviksi itsensä tunnustaneet nuoret miehet sitten vienyt? Mistä he ovat olleet kiinnostuneita? Wikipedian mukaan Juhani Kansi on sittemmin soittanut brittiläistä tanssimusiikkia yhtyeessä Päät ja nykyään hän toimii Ylen kulttuurin ja viihteen genretuottajana, mitä se sitten tarkoittanee (voisi ammattinimikkeen perusteella kuvitella, että hän valikoi kansalaisille soveliaan kulttuurin ja viihteen - siis kulttuuri- ja viihdesensori - toivottavasti kuitenkin ei)?

Suomen Kuvalehden vuoden 1978 haastattelussa vielä väkivallan vastustajana esiintynyt Arto Pajukallio, on nykyään sitä mieltä, että sellainen väkivaltaa pursuva leffa, kuin KIll Biil vol. 1, on erinomainen leffa, tunnetaan saman Wikipedian mukaan parhaiten Freud, Marx, Engels ja Jung yhtyeen perustajajäsenenä, kitaristina ja lauluntekijänä. Eli Arto on kiitettävästi kantanut vastuunsa muun muassa viinan juomista ja kaljan läträämistä ylistävän orkesterin yhtenä jäsenenä ja näiden laulujen esittämisestä maamme nuorisolle. Ja itsekritiikkiin vielä kykenemätön aivoiltaan pehmyt nuoriso on totta kai imenyt itseensä mäyräkorien kusen ohella tämän rock-artistin välittämän mieskuvan; mies ei ole mies ellei se pämppää niin, että pää on päiväkaupalla turvoksissa.

Juon juon minäpoika juon
Minä tykkään olla kännissä
Juon juon minäpoika juon
Tahdon heilua hulluna humalassa

Hei jaa ja otetaan taas

Minä rapulaan juon minä humalaan juon
Ja selvinpäinkin juon
Minä muutaman juon minä muutenkin juon
Ja sittenkin minä juon

Minä duurissa juon minä mollissa juon
Minä alkomahollissa juon
Talletustillin ja autotallin
Tillin tallin juon

Isoksi on kasvettu! Olisi ehkä kannattanut lukea muitakin kirjoja kuin kiljunkeitto-oppaat - ja ymmärtää lukemansa. Ja se on niin sivistynyttä suvaita aktiivista alkoholissa läträämistä ja olla itse mukana kantamassa vastuusta - kantamassa lisää viinaa pöytään - ei kukaan ainkan voi syyttää suvaitsemattomuudesta.

Old Rover

Boppin Peten CD:ltä Thunder Moon löytyy muun muassa Peten säveltämä ja sanoittamani kappale Old Rover (rover = one who roves, a pirate or pirate ship, a vehicle for exploring extraterrestrial bodies). Kun CD valmistui, niin kiikutin sitä joitakin kappaleita silloiseen pääasiassa fifties-musiikkipuotiin Goofin Recordsiin Helsingin Kallioon. Nykyään Goofin myy myös sellaista paskaa, joka edustaa juuri sitä henkistä mollivoittoista tekopyhää itkuvirsi-ilmapiiriä (Erkki Junkkarinen, Olavi Virta, Georg Malmsten ja Henry Theel), jota vastaan rock and roll  nousi.

No Goofinissa notkui eräs tietysti yksi torttupäinen rock-a-billy kaikkeuden asiantuntija, joka ensin silmäiltyään Pete Hakosen esille laittamaa Peten CD:tä kuin halpaa tekomakkaraa kääntyi virne suupielessä puoleeni ja kysäisi asiantuntevan näköisenä: "Eihän Rovereilla kai cruisailtu 50-luvulla? 

Olin jäänyt kiinni rysän päältä. Olin niin tyhmä, etten tienyt, että pesunkestävät fiftarit eivät Roverin rattiin istuneet, eivät ainakaan 50-luvulla. En siis ollut aito Teddy. Kävi aivan kuten 22-vuotta aiemmin, vuonna 1980, kun törmäsin Helsingin Punavuoressa Flanagan farkkukaupan edessä kahteen juuri äitinsä rinnoilta vieroitettuun vaahtosammuttimen kokoiseen aitoon "ductail" Teddy-poikaan, joilla oli teddy-asetakit, "dreipit" yllä, läskärit jalassa ja Crazy Cavan pellinpalat rintapielessä. Nämä poikaset eivät olleet varmaan vielä syntyneet silloin, kun Tiikerit vielä olivat hengissä. Vaahtosammuttimet silmäilivät minua hetken arvostelevasti ja sitten puhkesivat puhumaan. Ensin toinen: "Farkkujesi lahkeet on väärin taitettu, ihan kuin junteilla. Ja sitten toinen:  Sinulla on jalassa hämyjen kengät."  Niinpä!

OLD ROVER (http://www.youtube.com/watch?v=DGy2i7ekqz8) 

The twilight is stealing across dockside
Please, light a storm lantern in your haven
There is on surfs an old, seasick rover
Searching the four-leaf clover

Sailed as far as the last strand and beyond
Have returned from the land of no return
Rags of clouds are casting shadows over
Homeward bound worn out rover

It's time to strike skull and crossbones
Can't buy me by gold and gemstones
Ready to renounce, but don't to give up

Swayed on brink of the abyss of Gehenna
Forgive, for they don't know, what they're doing
Drain cup of wine vinegar as lovesick rover
And the pain is at last over

Landlubber is back, by your side
Old rover who can't buoy
Wades now against the stream
I got the numbers, old Bogy can't win

White horses are weaving moon path seawards 

Please, shine a secret run to your garden 

There is in utter darkness, a homesick rover 

Searching the four-leaf clover 

And the pain is at last over






Muuten - keskimääräistä älykkäämpänä ja tiedostavan taiteen harrastajana Waldemar Wallenius voisi kritiikissään kertoa viitataanko tässä onnellisen typerässä ja lapsellisessa kappaleessa a) merirosvoihin, b) orjakauppaan, d) Otis Reddingiin, e) Beach Boyseihin, f) Tommy James & Shondelssiin, g) Rod Stewartiin h) Roxy Musicin Stranded albumiin, i) Shadowsiin, j) Pirates yhtyeeseen, k) Helvettiin, l) Nasaretilaiseen, m) Doors yhtyeeseen, n) Rolling Stonesiin, o) Runaways yhtyeeseen p) Del Shannoniin, q) Japanilaisiin henkien taloihin, r) shamanismiin vai s) ei mihinkään?

Ja siinä vaiheessa kun ryhdyt kuuntelemaan vavisten vanhoja suomalaisia itkuvirsi perinettä jatkavia iskelmiä sekä muistelemaan vanhoja menneitä kultaisina aikoina, jolloin meillä ei ollut edes Floraa, olet hävinnyt elämälle 16-0!

Näin rock-toimittaja typeryydessään oli mukana ryssimässä Tiikereiden Tukholman keikkaa vuonna 1979

Vähän väliä suomalaista rock-elämää eläessään törmää viinan viemiin pienisieluisiin paperitähtiin ja heikon itsetunnon omaaviin kuningas alkoholin alaisiin. Olitpa sitten toimittaja, tähti, rivimuusikko, basisti tai kriitikko, aina löytyy niitä, jotka haluavat marinoida itsensä ohrapirtelöillä ja tuliliemellä. Niinpä kun Teddy % The Tigers teki huhtikuussa 1979 Poko Rekordsin amatöörimäisesti valmisteleman ja epäonnistuneen vierailun Tukholmaan, niin yksi epäonnistumisen syy jäi lehdistössä ja levy-yhtiössä käsittelemättä.

Poko Rekords oli olemattomassa ammattitaidossaan (selvennettäköön, että Heimosella ei ollut osaa eikä arpaa järjestelyissä) sovittanut Tigersien Ruotsin ensivierailun aivan väärään esiintymistilaisuuteen, sillä muut ennen Tiikereitä esiintyneet yhtyeet olivat silkkaa skeidaa, salissa oli esiintymisen alkaessa enää vain neljä- viisikymmentä kuulijaa, koska esiintymishetki oli vasta puolen yön paikkeilla ja keikan mainonta (kts. oheinen kuva lehtimainoksesta) oli Tiikereiden osalta surkeuden huippu. Poko oli myös kustantanut muutamalle suomalaiselle rock-toimittajalle matkaliput Tukholmaan Club Dominoon, jotta he olisivat voineet levittää ilosanomaa suomalaisille lukijoilleen todistettuaan paikan päällä Tiikereiden odotettua menestystä. Ja Tiikereiden pukuhuoneen pöydällä oli tietysti rentoutusjuomaksi ja takahuoneessa pörräävien toimittajien iloksi ennen keikkaa pari, kolme avattua kolmen vartin pulloa Jim Beam mallasviskiä.   Mutta kaiken kukkuraksi itse keikkakin kusi koska:

"Lieneekö johtunut hermostuneisuudesta, mutta Teddy ja kumppanit pitivät kappaleiden välillä ärsyttäviä taukoja viritellen soittimiaan ja vilkuillen toisiaan (Suosikki)", "Vaikka Teddy, Antti-Pekka ja Pale tekivät parhaansa, on heidänkin mentävä - sorry vaan - nyt mentävä itseensä. Mistä johtui, että ensimmäisten rajujen biisien jälkeen yhtäkkiä soitettiin kaksi lässähtynyttä lemmenlaulua? Tunnelmaa ei siitä ainakaan kohonnut. Ja miksi niin pitkät tauot kappaleiden välillä. Ruotsin viihdemaailmassa vallitsee kovemmat lait kuin meillä, tähdeksi ei tulla hetkessä. Tiikereille ensi-ilta oli pettymys. jossa riittää pohtimista pitkäksi toviksi. Mutta erityisesti se antoi ajateltavaa taustaorganisaatiolle, jonka menettely ei nyt onnistunut alkuunkaan (Seura 11.5.1979) ja "Pienestä hermoilusta kielivät turhat tauot ja virittelyt kappaleiden välillä" (Helsingin Sanomat 27.4.1979)

HS 27.4 - Markku Fagerlund on ottanut tämän
kuvan seistessään esiintymislavan takaosassa

Edellä lainatun Helsingin Sanomien artikkelin kirjoitti tähtitoimittaja Markku Fagerlund, joka siemaili jonkin verran Jim Beamia ennen Tiikereiden settiä ja juuri ennen esiintymisen alkamista lähti luvatta ja etukäteen kenellekään kertomatta etsimään hyvää kuvauspaikkaa esiintymislavan takaosasta. Hiippaillessaan hämärällä esiintymislavalla Tiikereiden äänentoistolaitteiden seassa hän kaatoi "vahingossa" Teddyn molemmat telineissä vierekkäin olleet kitarat. Ja tuo vahinko oli seurauksiltaan katastrofaalinen - koko keikka meni kitaroiden virittelyksi, sillä Teddyn ensin käyttöönottama Fagerlundin kaatama kitara oli todella pahasti epävireessä ja kun se saatiin muutaman kappaleen jälkeen vireeseen, siitä katkesi kieli ja toinen kaadetuista kitaroista oli vielä pahemmin epävireessä.

Oliko Helsingin Sanomien toimittaja a) urpo, b) ruotsalaisten sabotäärien palkkalistoilla, c) suomalaisten sabotäärien palkkalistoilla, d) niin tyhmä vai e) niin kännissä, kukin voi itse arvailla, että hän ei tajunnut itse aiheuttaneensa "hermoilun, tauot ja virittelyn?"

Ja kuka pelle kuvitelee, että Tiikerit olisivat muka olleet jotenkin hermostuneita. Höh! Keravalaiskolmikko oli tuolloin lennossa ja jos ulkomailla olo hermostutti jotenkin toimittajia, niin pojat olivat ainakin tulleet näyttämän hurreille närhen munat. Mutta mitäs teet, kun yksi hölmö kaataa munakorin.

Onko ihme, että erään kerran tapahtuneen jälkeen lupasin tehdä herra Helsingin Sanomien toimittajasta jauhelihaa - sitäkään hän ei tajunnut - olisko rautalankakaan auttanut? Ja hullun maineeni vain kasvoi......

Juice Leskinen olisi kuollut 1987 ilman Jyrki Boy Hämäläistä

Kun kansantaiteilija Juice Leskinen vuonna 1974 pilkkasi avoimesti Suosikin päätoimittajaa Jyrki Hämäläistä, Elviksen suurta ihailijaa, kappaleessaan Jyrki Boy, hän ei arvannut, kuinka Jyrki Hämäläinen melko tarkalleen 13 vuotta singlen ilmestymisen jälkeen tulee pelastamaan hänen henkensä. Tai jos Jyrki nyt ei aivan pelastanut Juicen elämää, niin hänen toimintansa vuoksi Juice sai erittäin todennäköisesti 19-vuotta lisää aikaa hukuttautua viinaan.

Leskinen teki silloisten omien sanojensa mukaan Hämäläistä pilkkaavan Jyrki Boy  kappaleen siksi, että Suosikin päätoimittaja sanoi hänelle pari valittua sanaa, koska hän ei suostunut Hämäläisen haluamaan tapaan artikkeliin, jossa taiteilijan elämä avattaisiin lapsuuskuvia myöten. Myöhemmin Leskinen tosin on yrittänyt selitellä tekoaan: ”Kyllä tommoisia Jyrkejä on joka ihmisellä.”.

Mutta Jyrki Boy ei ollut suinkaan ainoa Juicen väsäämä pilkkalaulu. Esimerkiksi Syksyn sävel ja Vaimoni on Frankenstein (singlen a ja b-puolet) kappaleet ovat molemmat meisselin kiertämistä avohaavassa eli vittuilua Juicen tuolloin lehdelle soittamaan jättäneelle pitkäaikaiselle tyttöystävälle, Reinolan Jaanalle. Ja "Lahtikupungin rullaluistelijat" LP:llä tämä taiteilija yritti kappaleessa "Mitä minä Egyptissä teen" soittaa suutaan tämän blogin pitäjälle, muistaakseni ilmeisesti siksi, koska olin kerran listaykkösistä huolimatta rohjennut sanoa hänelle pari valittua sanaa aiheesta, kuinka naisia ei kohdella. Tämä tapahtui, kun heitin Juicen autollani silloisen tyttöystävän Jaanan kera tämän vanhempien mökille jonnekin Vammalan liepeille - olikohan kevättä vuonna 1975. En myöskään koskaan osallistunut Juicen syntymäpäivinään kotonaan lähellä Tuomiokirkkoa pitämiin kumarruskekkereihin. No nuo alhaiset pilkkalaulut loppuivat, kun kerroin Tampereella Sokoksen tavaratalon baarissa katkaisevani seuraavaksi sanataiteilijan sormet, jos luovuus ei yllä yhtään omaa peräaukkoa ylemmäs.

Vielä yhdet!

Paljon myöhemmin, vuonna 1987 myöhään syksyllä Pokon 10-vuotisjuhlissa Tampereella Cabare Oscarissa istuimme Jyrki Hämäläisen kanssa kahdestaan muhkealla nahkasohvalla soittoruokalan eteisaulatiloissa. Siemailimme virvoikejuomaa ja Jyrki tuprutti tapansa mukaan pesäpallomailan paksuista sikariaan. Kaikki muut juhlavieraat notkuivat jo sisätiloissa, sillä pirskeet olivat käynnistymässä. Aulassa oli meidän kahden lisäksi ainoastaan hovinsa yksin jättämä Juice Leskinen. Mutta Juice ei suinkaan istunut, vaan sammua retkotti suu auki korahdellen yhdellä viereisistä nahkasohvista niin, että hän näytti ruokaa kerjäävälle räkätin poikaselle, sillä hänen päänsä oli retkahtanut taaksepäin lähes 90 asteen kulmaan nahkasohvan selkänojan päälle.

Keskustelumme katkesi kun Juhani Leskisen aloitti oksentamisen. Ulos hengittäessään oksennus pärskyi ympäriinsä kuin laava tulivuoren kidasta, mutta suurin osa  siitä jäi hänen suupieliensä ja nenän ympärille ja kun tuli sisäänhengityksen vuoro, Juice ryysti aina soppakauhallisen omaa oksennustaan keuhkoihinsa. Nytkähtelevän kansantaiteilijan kasvoilla vaihtui väri. Hetken tuijotimme epäuskoisina näkemäämme. Olimmeko todistamassa Jyrkin kanssa legendaarista rock-tähtien syndroomaa, omaan oksennukseen tukehtumista?

Ei, Jyrki ponkaisi paikaltaan ja oli parilla askeleella Leskisen luona. Hän käänsi Juicen nahkasohvan selkänojalle mahalleen, hiukan sivuttain niin, että tämän pää roikkui sohvan käsinojalla kohti lattiaa ja samalla läimäisi useita kertoja kämmenellä Leskistä lapaluiden väliin. Juice osoitti pieniä elonmerkkejä ja ryki keuhkoihinsa imaisemaa oksennusta kokolattiamatolle. On aika varmaa, että Juankosken suuri poika olisi tuolloin kuollut ilman Jyrki Boyn salamannopeaa toimintaa - miehen työtä.

Tässä yhteydessä voi kysyä, mikä ihme näillä kaikilla edistyksellisillä ja luovilla taiteilijoilla sekä heidän hännystelijöillään oli 1970-luvulla Jyrki Hämäläistä vastaan? Ilman Suosikkia tässä maassa kuunneltaisiin yhä Aikamiehiä ja Iltatuulen viestiä tai Dannyn ja Armin Tahdon olla sulle hellää! Ilman Jyrkin Suosikkia tämä maa olisi hukkunut aikoja sitten korsuorkestereiden itkupaskan sekaiseen suohon.

Ja toisekseen, onko sinusta savolainen vääräleuka, joka ryyppää kapakassa hoveineen vuositolkulla itseään esittävän rintapatsaan silmien alla kunnioituksen tai edes ihailun arvoinen ja itsetunnoltaan aivan terve?

vetäisin viinaa kiduksiin, mutta joku on nusassut lasini

No pidetäänhän Ahti Karjalaistakin suurmiehenä, vaikka hänellä Suomen Pankin pääjohtajana toimiessaan 1980-luvun alussa, oli toistuvasti tapana sammua työpaikan kokolattiamatolle ja sammuttuaan vielä kusi ja oksensi alleen. Ja tätä juoppoa Suomen Keskusta vielä pyysi myöhemmin (1986) kunniajäsenekseen!

Rock on Walleniukselle kaljanjuonnin taustamusiikkia

Mies isolla M:llä ja lasi 

Kun Waldemar Walleniusta haastateltiin Tampereella Paapan kapakassa vuonna 1995 Radiomafian ohjelmaan "Kohtaaminen - miten minusta tuli minä", hän heti ohjelman alussa hymähtäen tokaistessaan: "ai vai vaikuttaja", antaa ymmärtää, että hän ei pidä itseään suurena suomalaisen rock-musiikin vaikuttajaa. Hän ei kuitenkaan myöhemmin ohjelmassa mitenkään ilmaise eriävää mielipidettä, kun Pauli Heikkilä toteaa 1970-luvun alusta: "Musa lehteä alettiin lukea kuin Raamattua."

Heikkilän toteamus kertoo kaiken oleellisen suomalaisten rock-kriitikoiden ja toimittajien arvovallasta 1970-luvulla. He olivat profeettoja, totuudenpuhujia, jotka näkivät rockin tulevaisuuteen. He olivat valmiit paimentamaan kirjoituksillaan ja mielipiteillään rock-musiikin kuluttajat aina rockin luvattuun maahan.

Mutta tämä toimittajalauma haksahti pahemman kerran, kun se lähti 1970-luvun puolenvälin jälkeen seuraamaan väärää vapahtajaa, uutta aaltoa ja punk rokkia. Valo, jota he luulivat seuraavansa, olikin pimeyttä!

Pääosin sisällöltään tyhjyyttä kumiseva haastattelu onnistuu kuitenkin siellä täällä sivulauseessa paljastamaan Walleniuksen ajatusmaailmaa. Ensinnäkin itseään keskimääräistä älykkäämpänä pitävä ja historian mieliaiheekseen ilmoittava Wallenius kertoo: "En ole koskaan oppinut ymmärtämään sitä, minkä takia joku kansa pystyy kehittämään sellaisia asenteita toista kansaa kohtaan, että niitä pitää ruveta tappamaan."

Kuitenkaan vasemmistoon kallellaan kulkeva Wallenius, joka oli sitoutumattomana eduskuntaehdokkaana vuonna 2007 Suomen Kommunistisen Puolueen listoilla, ei näe mitään ongelmaa siinä, että hänen äänensä hyödyttävät myös tätä kapista etujoukkoa, onhan kommunismi kristinuskon jälkeen maailman toiseksi eniten verta vuodattanut aate. Vaalikoneessa Wallenius hurskastelee kuin Pontius Pilatus: "Sekaannusten välttämiseksi, totean aluksi, että olen Jukka "Waldemar" Wallenius ja että olen nykyisiin puolueisiin sitoutumaton hyvin painokkaasti, koska puolue- ja eturyhmäajattelu on tullut tiensä päähän. Sama koskee "Suomen etu" -ajattelua. Oikeudenmukainen ja siisti maailma ei toteudu ikinä, jos ajattelemme vain "omaa etuamme", joka kaiken lisäksi on vain näennäistä: mitä etua esim. USA:n kansalle on ollut maailman aggressiivisimmaksi riistäjäksi leimautumisesta?" 

Waldemarin on turha väittää, että hän ei tiedä Stalinin ja Maon aikaansaannoksista, sillä olihan historia hänen yksi lempiaineistaan. Mutta hän myöntää haastattelussa: "Mä vaan sauhusin sen kummemmin ajattelematta."

Ei ihme, että mies hukkui natsi-henkiseen punkkiin, kuin kärpänen kaljatuoppiin. Hän ei sanallakaan puuttunut Eppujen harjoittamaan nuorison hulluksi nimittelyyn ja oli siten omalta osaltaan luomassa asenneilmastoa, jossa väkivalta eri nuorisoryhmien välillä sikisi. Ehkä keskimääräistä älykkäämmän olisi kannattanut sauhuta sen verran vähemmän, että savun seasta olisi erottanut henkistä ja fyysistä väkivaltaa lietsovat räyhähenget ja valheellisia lupauksia sekä pelkkää tyhjyyttä nuorisolle lupaavat ajattelemattomat aasit.

Muuten, miksiköhän skinien ja punkkareiden ulkonäkö on erehdyttävän yhdennäköinen? Tässä yhteydessä voin kertoa, että totta kai tiedän osan "punkkareista" kertoneen kannattavansa Britanniassa antifasistisia "Rock Against Racism" ja "Anti-Nazi Legaue" liikkeitä mutta on muistettava että vain osa punkkareista kannatti näitä liikkeitä. Eiväthän kaikki saksalaisetkaan olleet aikoinaan kansallissosialisteja. Vai mistä lähtien anti-fasistit ovat kantaneet päällään nazi- tunnuksia, käyttäytyneet agressiivivisen vihamielisesti ja syljeskelleet toisinajattelijoiden päälle?

Waldemarin ylevä käsitys työstään ja itsestään paljastuu "Punk Rokkishokki" (1978) kirjasen (ehkä vielä joskus ruodin tuon kirjasen maamme nuorisolle suunnattua asennekasvatuksellista osuutta) loppusanoissa: "Tiedostavan viihteen harrastaminen on rasittavaa puuhaa, ennen sitä vain onnellisen typeränä diggailisi onnellisen typerää rockia onnellisen typerässä mailmassa."

Niin, on se niin rasittavaa tuo jatkuva valmiiksi kusenvärisen mallaskuran tiedostava tissuttelu! 

Ja keskivertoa älykkäämmän ihmisen luulisi myös tajuavan, että kaikki eivät tee taiteellisesti korkeatasoista ja -lentoista nykytaidetta, vaan joutuvat olosuhteiden pakosta lapiohommiin. Ja kerrottakoon, että yhdelläkään Kiljuvisiolla tämä ei avaudu!

Waldemar paljastaa haastattelun lopulla: "Paapassa saan kuulla livenä sellaista kaljanjuonnin taustamusiikkia, josta mä todella pidän. Olen jaksanut säilyä uteliaana. Löydän jatkuvasti uusia ja uusia juttuja."

Musiikki on Waldemarille siis kaljanjuonnin taustamusiikkia, kalja ei ole musiikinkuuntelun taustajuoma. Wallenius mainostaakin vaalikoneessa avoimesti: Viina on AINA hintansa väärttiä... Nautinnoista pitää ja kannattaa maksaa, koska yhteiskunta saa siitä kivasti tuloja...

Mitähän kaikkea Wallu yhteiskunta voisi laillistaakaan tai pitää hyväksyttävänä, koska siitä saa kivasta tuloja? Myytäisiinkö vaikka pikkupoikia ja -tyttöjä pedofiili-sedille? Nautinnostahan pitää ja kannattaa maksaa, vai mitä?

Varsinainen älyllinen pohjanoteeraus Walleniuksen musiikkitoimittajan uralla on ollut Pohjalla-levyn arvostelu Soundissa 11/1978, jossa hän filosofoi kirjoittaa muun muassa seuraavasti: Pohjalla on mieletön levy. Se on hauska, tarpeellinen, peloton ja vapauttava. Se saattaa jopa pelastaa meidät vanhat pierut kadotuksesta! Think about it! Sinun täytyy vain antaa sen käydä sinua kraivelista kiinni ja ravistaa sinut hereille horroksesta. Tai antaa sen jopa potkaista sinua perseeseen ja huutaa korvaasi: "Siinä on katu! Tee jotain". Mutta joka tapauksessa sinun on parasta tehdä niin kuin tämän levyn rock' n 'roll tekee: tunnustaa tosi todeksi. Kun tiedät ja tiedostat mikä on totuus, voivat unelmasikin olla todellisempia. Jos esimerkiksi tiedät ja tunnet olevasti pohjalla, on sinulla ainakin jotain mistä ponnistaa. Sinulla on tosi toivo saavuttaa jotain, saada aikaan jotain, yleensä toivoa jotain."
(koko levyarvostelu: http://www.pellemiljoona.net/a_pohjalla.php

VOI VITTU MITÄ SKEIDAA! Onko tämä muka edes tekoälykästä? Ensin sinun on siis tunnustettava tosi totuudeksi, sitten voit toivoa jotain, unelmasikin ovat tällöin todellisempia"

Ja jos Waldemarin tokaisu Teddy & The Tigersin levyarvostelussa (Soundi 6/79): "...yritykset laulaa sellaisia miesten lauluja kuin Honet Hush laskevat pisteitä lisää", tarkoittaa sellaisia miehiä, jotka kuvittelevat miehuuden merkin olevan jatkuva kaljan lipitys, niin mielummin olen ikuinen pikku poika. Tuolla tokaisullahan Blues Newsin perustaja Wallenius ilmoittaa olevansa Mies isolla M kirjaimella ja vain hänen kaltaisillaan on oikeus kuunnella Thomas "Fats" Wallerin ja Ed Kirkebyn kirjoittamaa Honey Hush-biisiä ilmeisesti Big Joe Turnerin versiona.

Vittu! Näin puhuu ainoastaan alkoholia taustamusiikin tahdittamana kuunteleva ja koko elämänsä fyysistä työtä vieroksunut sekä toisinajettelijoita nälvinyt munaton pelle!