Rock on Walleniukselle kaljanjuonnin taustamusiikkia

Mies isolla M:llä ja lasi 

Kun Waldemar Walleniusta haastateltiin Tampereella Paapan kapakassa vuonna 1995 Radiomafian ohjelmaan "Kohtaaminen - miten minusta tuli minä", hän heti ohjelman alussa hymähtäen tokaistessaan: "ai vai vaikuttaja", antaa ymmärtää, että hän ei pidä itseään suurena suomalaisen rock-musiikin vaikuttajaa. Hän ei kuitenkaan myöhemmin ohjelmassa mitenkään ilmaise eriävää mielipidettä, kun Pauli Heikkilä toteaa 1970-luvun alusta: "Musa lehteä alettiin lukea kuin Raamattua."

Heikkilän toteamus kertoo kaiken oleellisen suomalaisten rock-kriitikoiden ja toimittajien arvovallasta 1970-luvulla. He olivat profeettoja, totuudenpuhujia, jotka näkivät rockin tulevaisuuteen. He olivat valmiit paimentamaan kirjoituksillaan ja mielipiteillään rock-musiikin kuluttajat aina rockin luvattuun maahan.

Mutta tämä toimittajalauma haksahti pahemman kerran, kun se lähti 1970-luvun puolenvälin jälkeen seuraamaan väärää vapahtajaa, uutta aaltoa ja punk rokkia. Valo, jota he luulivat seuraavansa, olikin pimeyttä!

Pääosin sisällöltään tyhjyyttä kumiseva haastattelu onnistuu kuitenkin siellä täällä sivulauseessa paljastamaan Walleniuksen ajatusmaailmaa. Ensinnäkin itseään keskimääräistä älykkäämpänä pitävä ja historian mieliaiheekseen ilmoittava Wallenius kertoo: "En ole koskaan oppinut ymmärtämään sitä, minkä takia joku kansa pystyy kehittämään sellaisia asenteita toista kansaa kohtaan, että niitä pitää ruveta tappamaan."

Kuitenkaan vasemmistoon kallellaan kulkeva Wallenius, joka oli sitoutumattomana eduskuntaehdokkaana vuonna 2007 Suomen Kommunistisen Puolueen listoilla, ei näe mitään ongelmaa siinä, että hänen äänensä hyödyttävät myös tätä kapista etujoukkoa, onhan kommunismi kristinuskon jälkeen maailman toiseksi eniten verta vuodattanut aate. Vaalikoneessa Wallenius hurskastelee kuin Pontius Pilatus: "Sekaannusten välttämiseksi, totean aluksi, että olen Jukka "Waldemar" Wallenius ja että olen nykyisiin puolueisiin sitoutumaton hyvin painokkaasti, koska puolue- ja eturyhmäajattelu on tullut tiensä päähän. Sama koskee "Suomen etu" -ajattelua. Oikeudenmukainen ja siisti maailma ei toteudu ikinä, jos ajattelemme vain "omaa etuamme", joka kaiken lisäksi on vain näennäistä: mitä etua esim. USA:n kansalle on ollut maailman aggressiivisimmaksi riistäjäksi leimautumisesta?" 

Waldemarin on turha väittää, että hän ei tiedä Stalinin ja Maon aikaansaannoksista, sillä olihan historia hänen yksi lempiaineistaan. Mutta hän myöntää haastattelussa: "Mä vaan sauhusin sen kummemmin ajattelematta."

Ei ihme, että mies hukkui natsi-henkiseen punkkiin, kuin kärpänen kaljatuoppiin. Hän ei sanallakaan puuttunut Eppujen harjoittamaan nuorison hulluksi nimittelyyn ja oli siten omalta osaltaan luomassa asenneilmastoa, jossa väkivalta eri nuorisoryhmien välillä sikisi. Ehkä keskimääräistä älykkäämmän olisi kannattanut sauhuta sen verran vähemmän, että savun seasta olisi erottanut henkistä ja fyysistä väkivaltaa lietsovat räyhähenget ja valheellisia lupauksia sekä pelkkää tyhjyyttä nuorisolle lupaavat ajattelemattomat aasit.

Muuten, miksiköhän skinien ja punkkareiden ulkonäkö on erehdyttävän yhdennäköinen? Tässä yhteydessä voin kertoa, että totta kai tiedän osan "punkkareista" kertoneen kannattavansa Britanniassa antifasistisia "Rock Against Racism" ja "Anti-Nazi Legaue" liikkeitä mutta on muistettava että vain osa punkkareista kannatti näitä liikkeitä. Eiväthän kaikki saksalaisetkaan olleet aikoinaan kansallissosialisteja. Vai mistä lähtien anti-fasistit ovat kantaneet päällään nazi- tunnuksia, käyttäytyneet agressiivivisen vihamielisesti ja syljeskelleet toisinajattelijoiden päälle?

Waldemarin ylevä käsitys työstään ja itsestään paljastuu "Punk Rokkishokki" (1978) kirjasen (ehkä vielä joskus ruodin tuon kirjasen maamme nuorisolle suunnattua asennekasvatuksellista osuutta) loppusanoissa: "Tiedostavan viihteen harrastaminen on rasittavaa puuhaa, ennen sitä vain onnellisen typeränä diggailisi onnellisen typerää rockia onnellisen typerässä mailmassa."

Niin, on se niin rasittavaa tuo jatkuva valmiiksi kusenvärisen mallaskuran tiedostava tissuttelu! 

Ja keskivertoa älykkäämmän ihmisen luulisi myös tajuavan, että kaikki eivät tee taiteellisesti korkeatasoista ja -lentoista nykytaidetta, vaan joutuvat olosuhteiden pakosta lapiohommiin. Ja kerrottakoon, että yhdelläkään Kiljuvisiolla tämä ei avaudu!

Waldemar paljastaa haastattelun lopulla: "Paapassa saan kuulla livenä sellaista kaljanjuonnin taustamusiikkia, josta mä todella pidän. Olen jaksanut säilyä uteliaana. Löydän jatkuvasti uusia ja uusia juttuja."

Musiikki on Waldemarille siis kaljanjuonnin taustamusiikkia, kalja ei ole musiikinkuuntelun taustajuoma. Wallenius mainostaakin vaalikoneessa avoimesti: Viina on AINA hintansa väärttiä... Nautinnoista pitää ja kannattaa maksaa, koska yhteiskunta saa siitä kivasti tuloja...

Mitähän kaikkea Wallu yhteiskunta voisi laillistaakaan tai pitää hyväksyttävänä, koska siitä saa kivasta tuloja? Myytäisiinkö vaikka pikkupoikia ja -tyttöjä pedofiili-sedille? Nautinnostahan pitää ja kannattaa maksaa, vai mitä?

Varsinainen älyllinen pohjanoteeraus Walleniuksen musiikkitoimittajan uralla on ollut Pohjalla-levyn arvostelu Soundissa 11/1978, jossa hän filosofoi kirjoittaa muun muassa seuraavasti: Pohjalla on mieletön levy. Se on hauska, tarpeellinen, peloton ja vapauttava. Se saattaa jopa pelastaa meidät vanhat pierut kadotuksesta! Think about it! Sinun täytyy vain antaa sen käydä sinua kraivelista kiinni ja ravistaa sinut hereille horroksesta. Tai antaa sen jopa potkaista sinua perseeseen ja huutaa korvaasi: "Siinä on katu! Tee jotain". Mutta joka tapauksessa sinun on parasta tehdä niin kuin tämän levyn rock' n 'roll tekee: tunnustaa tosi todeksi. Kun tiedät ja tiedostat mikä on totuus, voivat unelmasikin olla todellisempia. Jos esimerkiksi tiedät ja tunnet olevasti pohjalla, on sinulla ainakin jotain mistä ponnistaa. Sinulla on tosi toivo saavuttaa jotain, saada aikaan jotain, yleensä toivoa jotain."
(koko levyarvostelu: http://www.pellemiljoona.net/a_pohjalla.php

VOI VITTU MITÄ SKEIDAA! Onko tämä muka edes tekoälykästä? Ensin sinun on siis tunnustettava tosi totuudeksi, sitten voit toivoa jotain, unelmasikin ovat tällöin todellisempia"

Ja jos Waldemarin tokaisu Teddy & The Tigersin levyarvostelussa (Soundi 6/79): "...yritykset laulaa sellaisia miesten lauluja kuin Honet Hush laskevat pisteitä lisää", tarkoittaa sellaisia miehiä, jotka kuvittelevat miehuuden merkin olevan jatkuva kaljan lipitys, niin mielummin olen ikuinen pikku poika. Tuolla tokaisullahan Blues Newsin perustaja Wallenius ilmoittaa olevansa Mies isolla M kirjaimella ja vain hänen kaltaisillaan on oikeus kuunnella Thomas "Fats" Wallerin ja Ed Kirkebyn kirjoittamaa Honey Hush-biisiä ilmeisesti Big Joe Turnerin versiona.

Vittu! Näin puhuu ainoastaan alkoholia taustamusiikin tahdittamana kuunteleva ja koko elämänsä fyysistä työtä vieroksunut sekä toisinajettelijoita nälvinyt munaton pelle!