Rock and roll antoi äänen sukupolvelleni, joka rikkoi menneisyyden kahleet. Rock 'n' rollissa ei ollut kyse mistään muusta, kuin patavanhoillisen yhteiskunnan kieltämien, syntisinä kammoamien tunteiden löytämisestä ja ilmaisemisesta sekä länsimaisten tekopyhien ja teennäisten arvojen hylkäämisestä. Ennen rock 'n' rollia ei ollut nuorisoa. Ennen rock n' rollia ei ollut elämää. Rock 'n' roll tuoksui kapinalle. Rock 'n' rollissa oli kahleeton, kesytön rytmi.


Rock and roll antoi nuorisolle äänen! Rock 'n' roll tarjosi nuorille aitoja tunne-elämyksiä ja muutti maailmaa ja nuorison minuus- sekä vapauskäsitettä lähes kolmen vuosikymmenen aikana enemmän kuin ainutkaan maalaus tai kirjallinen teos koskaan aiemmin maailmanhistoriassa.


Mutta musiikkia, joka tuoksuu vapaudelle, joka juoksee susien kanssa, ei enää tehdä. Ekonomit ja erilaiset rahantekokoneet ovat kaapanneet rock-musiikin pohjattomaan lompakkoonsa. Nuoriso on heidän huomaamattaan aivopesty. Heidät on häkitetty onnistuneesti. Kuvaavaa on, että tänä päivänä kalpeanaama rap-artisti matkii kuin apina esiintyessään orjuutettujen mustien käsimerkkejä! Kapinallinen rock 'n roll musiikki on vaihtunut pelkkään mauttomaan höttöhuttuun, viihdemusiikkiin.


Yhdysvaltalais-senaattorien vaimoille, jotka liimailivat kaupoissa myytäviin äänilevyihin "Help Save the Youth - don't buy rock and roll records" -lappusiaan, ei olisi tullut mieleenkään kutsua rock-musiikkia 1950 ja -60 luvuilla viihteeksi! Ei, Rock 'n' roll oli syvällä alimmaisessa Helvetissä Saatanan siemennesteellä siitettyä syntiä (Rock and Roll = alunperin slangisana, joka tarkoitti esiaviollista sukupuoliyhdyntää auton takapenkillä).


Rock-musiikki on nykyään yksi kertakulutushyödykkeistä, ovela menetelmä nylkeä vaikkapa älykännyköiden rullalautailun, pelikonsoolien sekä kaljan läträämisen ohella alitajuisen vapauden illuusion varjolla nuorilta rahat ja luulot pois. Mikä on sen kätevämpi menetelmä nuorisolaumojen kaitsemiseksi kaidalle polulle ja aivojesi pehmusteeksi kuin tyhjä, lantiotaan kutsuvasti vatkaavien ja yhdyntäliikkeitä matkivien vähäpukeisten naisten esittämä idolihumppa tai näiden karsean pelottavan näköisten pullamössöpoikakarjujen soittama ja tekovihaisella äänellä laulama paheellisen kovaääninen ja saatanallisen tylsä metallirock. Todellista virtuaalista vellimunien muovikapinaa - rock and roll is dead!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Phoenix (Tribute to Ray Bradbury)


säv. Näsman - san. Heimonen


Here it comes the phoenix 
Troubadours of fire
Yearning chain smokers
Monday black and blind
Howling as the trajectiles
Brass nozzles in the dark
Sniffing darkness of the night
Holy pyromaniacs








Here it comes the phoenix
Troubadours of fire
Four inch hollow needles
Stainless steel in dire
Passion and ecstasy
Mechanical hounds
Dancers of the fireflies
Charcoal butterflies

Burning fire bright
Pure is firelight
Nuzzling gout of fire
Gonna burn, burn up everything
Symphony begins now
Four hundred fifty one
Burn them ashes
Gonna ash, then burn the ashes





Here it comes the phoenix
Troubadours of fire
Happiness boys
Orange flames start the games
Salamanders seeking eyes
Bits of ruby glass
Oily executioners
Of flapping pigeon winged books











this is book, which changed my life in early 70's









Kun Pete aikoinaan 2000-luvun alussa levytti Phoenix kappaleen, ja kiikutin myyntitiliin EP:tä, jonka kyseinen kappale avaa, helsinkiläiseen Kalliossa sijaitsevaan "alan" levykauppaan, Goofin Recordsiin, niin paikalla oli yksi, piireissä hyvin tunnettu ja korkealle arvostettu oikea torttupäinen pesunkestävä Teddy-boy. Hän katseli levyä arvostellen (vähän niin kuin kissa hapanta maitoa) ja kappaleiden nimiä tavaillessaan lopulta kysyi: "Hei, missä bändissä tää Bradbury oikein skulasi?"








Phoenix kipale soi ilmestyttyään muuten viikkoja Belgiassa Brysselin suurimmalla rock and roll klubilla (DNA) ykkösenä!

Tai: On yhtä lyhyt matka yllyttää tappamaan ihmisiä, kuin yllyttää vihamaan niitä, jotka kuuntelevat eri musiikkia tai jotka jopa ajattelevat toisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti