Natzikapinaa ja Rock-viihdetoimittaja Waldemar Wallenius

Minulle jäi kaikenlaisten sattumien seurauksena aikoinaan koottu Teddy & The Tigersien urasta kertova leikekirja. Kirja sisältää lähes kaikki lehtiartikkelit mitä Tiikereistä löytyi 1977-1979. Näin vuosien jälkeen on kiehtovaa lukea, mitä Tiikereistä tuolloin oikein kirjoitettiin - ja tietysti, kuka kirjoitti.  Leikekirjan haastatteluista ja levyarvosteluista löytyykin aivan uskomattomia kirjoittajan (usein nimettömänä tai salanimellä) lukijoilleen tuputtamia älyllisiä latteuksia ja oma tyhmyyttä ylistävää erinomaisuutta. Esimerkiksi Valkeakosken Sanomissa 13.9.1978 nimettömänä esiintyvä oikea älypää kriitikko kertoo lukijoille, että Tigers on idioottirokkia ja Kaleva (samoin nimetön kriitikko) kertoo 27.8.1978, että Tigers on markkinointimiesten rakentama yhtye. Heh... ikäänkuin punk-rock olisi syntynyt jotenkin puhtaan neitseellisesti Malcolm McLarenin rättibutiikistaan mummolleen lahjoittamista hepeneistä revityistä riekaleista, kaikista kaupallisuuden möröistä puhtaista, luonnonmukaisista ja terveellisistä matonkuteista. 
Mielenkiintoisimpia leikekirjan löytöjä on se, että toimittaja Olli Mäkisen (Uusi Laulu 3/78) ohimennen esittämään kysymykseen "Liittyykö Tigers 50-lukuun pelkästään musiikillisesti vai onko siinä myös muuta pohjaa?" vastaan, kuten nytkin blogini johdannossa: "50-luvun rock vapautti nuorison. Periaatteessa. Se on vahvaa musiikkia."

Pick up my guitar and play, Just like yesterday

And I'll get on my knees and pray
We don't get fooled again, Don't get fooled again

There's nothing in the street, Looks any different to me
And the slogans are replaced, by-the-bye
And the parting on the left, Is now the parting on the right

Leikekirjan varsinainen helmi on Vuosaaren nuorten kotkien (lentokyvyttömäksi leikattavien lasten sos.dem. järjestö) edustajan, aivoidiootti Kimmo Kärkkäisen Kotkaviestin toimitukseen lähettämä mielipidekirjoitus Tiikereistä: "...massakulttuuristahan on kysymys. Ihmettelenpä, ja olen erittäin vihainenkin, näinkö kotkaliike on osaltaan vastustamassa massakulttuurin törkyjä ja estämässä turruttavan kioskiviihteen tunkeutumista lastemme aivoihin?" 

Kuinkahan monta miljoonaa ihmistä on oikein tapattanut itsensä vain siksi, että heidän aivoihinsa on lapsena syövytetty puoluekaaderien toimesta vasemmiston valheelliset ja myrkytetyt teesit vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta sekä edistyksestä?

Aivan oma lukunsa ajattelukyvyn omaamattomuudesta ja älyllisestä hännystelystä on leikekirjasta löytyvä Soundin Waldemar Walleniuksen sydämen purkaus hänen arvostellessaan Tigersien Rockabilly Rebel LP:tä (Soundi 6/79): "Rockabilly syntyi USA:n etelävaltioiden nuorten hurjapäiden omana tyylinä olla oma itsensä, mutta mistä lähtien siihen ovat kuuluneet avoimen rasistiset tunnukset. Kysyn vaan, että eikö levyn kannessa esiinny orjuuden säilyttämisen puolesta taistelleiden Etelävaltioiden lippu ja eikö avauspiisin teemana ole vannonta siitä, että tämän jäykän patriarkaalisen yhteiskuntajärjestyksen kannattajat tulevat vielä nouseman kapinaan ja näyttämään Aabraham Lincolnin demokraattisille aatteille mihin ne kuuluvat? Katsokaa nyt vähän niiden poikien perään Epe ja Stanley!"

rasistiset tunnukset on riisuttava
ja heti

Kannattaa tuollaista nuolaista
ennen kuin tipahtaa

Varsinaisia Walleniuksen kuuluttamia vahtikoiria nämä herrat - Epe eli Kari Helenius olisi teettänyt tuolloin rocklevyn kuin rocklevyn, jos raha olisi vain kilissyt kassaan ja Richard Stanley oli se henkilö, joka piirsi ko. levyn kannet (myös mm. tuottaja, joka ei kokemusteni mukaan todellisuudessa tiennyt tuottamisesta senkään vertaa, Hurriganesien Roadrunner on ollut soundillisesti sula vahinko), jotka tietysti Pokon eli Epen oli hyväksyttävä! Mutta Epeltä sai ilmaiseksi äänilevyjä arvostelukappaleiksi, Epe kirjoitti samaan Soundi-lehteen levyarvosteluja salanimellä Pertti Ström ja Epe osti Soundista ilmoitustilaa, joten Epen kanssa ei kannattanut ainakaan epelöidä.

Kaikki muut paisi Wallu

Ja Wallua närästää nimen omaan se, että "laulun sanojen mukaan etelävaltiolaiset tulevat vielä näyttämään demokraattisille aatteille mihin ne kuuluvat! Tätä paluuta oikein vannotaan!" Rivit, joihin hän viittaa, kuuluvat: 

Mister Robert E. Lee and his rebel men
Surrendered but they said this ain't the end 

Jos väittää, että nämä rivit kannattavat neekeriorjuuden palauttamista, niin päässä on oikeasti jotain vikaa, vikaa, vikaa..... ikään kuin USA:ssa olisi nyt muka demokratia, tai orjuus olisi pois pyyhitty tai kansakunta ei olisi jakautunut kahtia tai neekeriorjuuden poisto olisi tuonut mukanaan onnelan.....tekstissä puhutaan vain ja ainoastaan, että peli jatkuu vielä, tämä ei ole loppu... ja mistään vannonnasta ei koko tekstistä löydy merkkiäkään....eli Wallu valehtelee lukijoilleen niin, että tuopit tutisee... 

Äänestä minua -
muutetaanko maailma
vai pidetäänkö hauskaa?

Ymmärtääksemme edellä olevaa älyttömyyttä, meidän pitää ensiksi kuulla mitä Waldemar Wallenius, jonka levyarvostelut olivat painavaa Jumalan sanaa tuolloin, sanoo rock 'n 'rollin syvimmästä olemuksesta (Kamoon - Kielet poikki - kuinka rokki soi vuonna 1985 tv-ohjelma 17.1.1986): "Ei rockin peruslähtökohta ja sen tarkoitus ollut mitään kapinallisuutta: Sen tarkoitus oli lähinnä pitää hauskaa ja auttaa ihmistä nauttimaan omasta elämästään sellaisena kuin se on."

Elämä sellaisena kuin se oikeasti on.......

Waldemar Walleniuksen mielestä rock and roll ei siis sisällä lainkaan kapinaa, eikä siihen siten saa liittää kapinallisia tunnusmerkkejä. Rock and roll on pelkkää viihdettä! Ei varmaan kannata näyttää bändien Lynyrd Skynyrd, Johnny Kidd & The Pirates ja ZZ Top levynkansia tai keikkajulisteita Wallulle, hänen sydänhän voisi pysähtyä. Saati ryhtyä tenttaamaan Walleniusta siitä, mitkä tunnukset ja alitajuiset viitteet rock-musiikkiin saa ylipäätään liittää, jotta ne eivät vaan saa syvältä pohjalta viihteen luomiin unelmiin nousevaa nuorisoamme asettumaan poikkiteloin Aabraham Lincolnin demokraattisia aatteita vastaan tai vaihtoehtoisesti vaivuta näitä kansakunnan toivoiksi, uudeksi aalloksi nimitettyjä sätkynukkeja ainiaaksi apatiaan.

rasistinen tunnus
KIELLETTÄVÄ

rasistinen tunnus
KIELLETTÄVÄ

Sensori Walleniuksen ajatuksia ja arvomaailmaa paljastaa myös vuoden 2007 eduskuntavaalien HS vaalikone: "Viina on AINA hintansa väärttiä... Nautinnoista pitää ja kannattaa maksaa, koska yhteiskunta saa siitä kivasti tuloja...". Ko. vaaleissa Waldemar oli muuten vaaleissa sitoutumaton ehdokas Pirkanmaan vaalipiirissä SKP:n listalla, joten jokainen hänen saamansa ääni hyödytti myös kommunisteja, maailmanrauhan ja onnellisuuden säälimättömiä esitaistelijoita (aikoinaan myös rockin yhtä tinkimättömiä vastustajia kuin yhdysvaltalaissenaattorien vaimot).

Skull and bones
KIELLETTÄVÄ

neuvostopunatähti
KIELLETTÄVÄ

Radiomafia haastattelu Ke 28.8.2013 klo 11.55 Wallenius tokaisee: "En ole koskaan oppinut ymmärtämään sitä, minkä takia joku kansa pystyy kehittämään sellaisia asenteita toista kansaa kohtaan, että niitä pitää ruveta tappamaan." Tähän voisi vaikka kysyä: 1) Miksi pitää tukea vaikka vaaliliitossa sellaisia puolueita, jotka menneisyytensä valossa ovat valtaan päästyään valmiit aloittamaan toisten tappamisen? 2) Pitääkö ylistää avoimesti herrarotua symbolisoivaa hakaristiä rinnuksssaan kantavaa idioottia vain siksi, että hän soittaa kitaraa? 3) Tai että, onko kukaan 1970-luvun musiikkilehtien  tähtikriitikoista koskaan ajatellut, miten hän on pelkästään levyarvosteluillaan horjuttanut nuoren mielen liikkeitä tai vaikuttiko se, mitä hän kirjoitti, edistävästi siihen, missä selkärangattomien pelkureiden ja takinkääntäjien yhteiskunnassa me nyt elämme? Wallenius tietenkin tokaisisi kuten poliitikko: Höpö, höpö, ei, vastuu ei ole meidän viihteentekijöiden! Vastuu on aina kuulijan. Hänestähän rock 'n' roll on vain nautintoa ja hauskanpitoa. Pitäisi vain muuttaa sen verran maailmaa, että saadaan tuo maan mainio nautintoaine vapautettua Alkosta ruokakauppoihin... 

Mutta ei tuomita Walleniustakaan, rock-kriitikoillahan on aina ollut muita musiikin kuluttajia parempi musiikkimaku. He ovat olleet rockin herrakansaa... Eihän se ole hänen vikansa, eihän? Hän on hyvä ihminen, onhan?

Pedofiliaa
KIELLETTÄVÄ

Tissit ja läpi näkyy
KIELLETTÄVÄ

pelihelvetti koukuttaa
KIELLETTÄVÄ

viina on kuoleman vaarallista
KIELLETTÄVÄ

saatananpalvontaa
KIELLETTÄVÄ

väkivaltaa ja verta
KIELLETTÄVÄ

kuoleman katiska
KIELLETTÄVÄ

melaa mekkoon vihjaus
KIELLETTÄVÄ

Wallenius on muuten myös toiminut Pertti Narri Virtasen eduskunta-avustajana ja kehunut taivaaseen Love Recordsin lokakuussa 1978 julkaiseman Pohjalla kokoelmalevyn, joka sisältää mm. Problemisien ja Pelle Miljoonan lapsellista ja lyhytnäköistä uhoa mm. näin:  "Tämähän on raain, karmein ja ilkein rock-levy mitä täällä on koskaan tehty! Tämä on todellisin, aidoin ja urhein suomalainen rock-levy kautta aikojen! Tämä on välillä niin tyly ja kauhea, että pahanolon puistatukset kulkevat selkäpiissä!... 

Waldemar antaa oivan elämänohjeen:
"Ensin sinun on tunnustettava tosi totuudeksi
sitten voit toivoa jotain,
unelmasikin ovat todellisempia"

Pohjalla on mieletön levy. Se on hauska, tarpeellinen, peloton ja vapauttava. Se saattaa jopa pelastaa meidät vanhat pierut kadotuksesta! Think about it! Sinun täytyy vain antaa sen käydä sinua kraivelista kiinni ja ravistaa sinut hereille horroksesta. Tai antaa sen jopa potkaista sinua perseeseen ja huutaa korvaasi: "Siinä on katu! Tee jotain". Mutta joka tapauksessa sinun on parasta tehdä niin kuin tämän levyn rock' n 'roll tekee: tunnustaa tosi todeksi. Kun tiedät ja tiedostat mikä on totuus, voivat unelmasikin olla todellisempia. Jos esimerkiksi tiedät ja tunnet olevasti pohjalla, on sinulla ainakin jotain mistä ponnistaa. Sinulla on tosi toivo saavuttaa jotain, saada aikaan jotain, yleensä toivoa jotain." 

Sid Vicious

Natzi punk go-go

Johnny Rotten

Näin sokea (kuvat yllä, alla ja vieressä) Waldemar oli jo punk-kuumeen kulta-aikaan! Eivätkä ne natzi-tunnuksia avoimesti ja ylpeänä kantavien punk-rokkarien ihailijat suinkaan rajoittuneet maassamme yhteen ainoaan Walluun. Ei, polvillaan hakaristin varjossa kuolasivat lähes kaikki musiikkikriitikot (mm. Montonen,  Markkula, Kanerva, Fagerlund, Pajukallio, Siukonen, Kansi, Kytöhonka ja Sappinen) levymogulit (mm. Helenius, Blom ja Miettinen) sekä kaiken maailman Eput ja Pellet sekä muut ratsiassa kärähtäneet probleema-nuoret unohtamatta vasemmistolaisiksi luokiteltavia edistyksellisiä aatteella aivopestyjä "älykköjä". Timo Kanerva kirjoitti vuonna 1978 "Punk  Rokkishokki" kirjasessa seuraavasti: "Usein vaikuttaa siltä, että näitä (nazi)merkkejä kannetaan vain jotta voitaisiin ärsyttää ihmisiä...

Eli nämä punkin ihailijat noudattivat kaikkien diktaattorien toimintaohje: "se mikä on minulle sallittua, ei ole sinulle sallittua...."

No kuka palvoi muodin mukana, kuka omaa tyhmyyttään, joillakin punkkia jumaloivista ei ollut varmaan edes omaa arvostelukykyä! Nyt jälkeen päin on tietysti helppo hurskastella, että ei me nähty missään mitään hakaristejä. Tai, että ne hakaristit olivat vain huvin tai shokeereamisen vuoksi messissä. Hyvä on, ehkä te olitte sokeita ja ette nähneet, ehkä te halusitte vain shokeerata tai piditte sitä vitsinä mutta se punkin tuoksu, sen eltaantuneen henkisen pahoinvoinnin ja osoiteettoman vihan te haistoitte varmasti ja siitä te tyhmyydessänne juovuitte! Vai pystyttekö kertomaan, mikä oli se onnela, luvattu maa, johon punk-rokki nuorison ja teidät itsenne johdatti?

Sid ja swastika

Young Sex Pistols ja swastika
hail-tervehdyksen kera

Rotten ja swastika

On perin huvittavaa, että samaan aikaan kun edistyksellisyyden etujoukkona itsään pitävät Suomi-neidon moraalinvartijat vaativat yhä taistolaisilta julkirippiä, syntien tunnustamista ja anteeksipyyntöä, niin he vaikenevat näistä maamme uuteen aaltoon hurahtaneista henkisistä hakaristiretkeläisistä, punk-fasisteista täydellisesti. Eikä ihme, sillä niin moni moraalimme vartijoina (siis muutkin, kuin musiikkimakumme vartijat) esiintyvistä kun tuli kusseeksi tuolloin 1970 ja 1980-lukujenvaihteess omiin housuihinsa. Jokke "Keiju" Karjalainen, Tampereella asuva yhteiskuntakriitikko, kirjoittikin toukokuussa 2012 blogissaan "Käyttämättömien Ajatusten Tunkio":
"Musasta erkaantuneen Soundin numerot kokoelmassani alkavat syksystä 1977. Siinä vaiheessa lehti oli höpsähtänyt Walleniusta myöten täydellisesti punkkiin. Innostus oli niin kaistapäinen, että se vaikuttaa miltei ylinäytellyltä. (Mielenkiintoinen havainto: selkeimmin punk-skeptinen toimittaja koko lehdessä tuolloin oli Juho Juntunen.) Kokonaisuutena vuosien 1977–78 Soundista tulee aika "fasistinen" vaikutelma, vaikka punk sinänsä edustikin fasisminvastaisuutta eikä ollut ilmiönä täysin tarpeeton."

Karjalainenkin erehtyy arvioidessaan punkin tarpeellisuutta (no, täytyyhän paskallakin sinänsä käydä) ja nimenomaan sen fasisminvastaisuutta. Punk ei suinkaan ollut fasismin vastaista, vaan punk haisi kuin yön jälkeen tuore virtsa kadun kulmassa, nimenomaan uniformuun (punk-vaatteet on mun aatteet) piiloutuneelle arkipäivän fasismille. Tarkkanenäinen saattoi haistaa punkin lemahtavan myös kansallisosialismin veljesaatteelle, sosialismille, vasemmiston hellimälle onnelalle, tasa-arvon työleirille, totalirismille. Punk oli yhtä vierasta demokratialle kuin tuhoamisleirien desinfiointitilat.

Opettajaksi valmistunut Pelle opastaa
lapset hampun ja pizzan värimaailman:
punainen on tomaatti,
keltainen on juusto,
ja vihreä on oregano,
mutta punakeltavihreä on hamppu!

ja niin kapina saa
siivet alleen...

Pilvenpolttomatkailun ykköskohteen Goan (Amsterdamin ohella) lumoama entinen punk-kapinallinen, nykyinen "Dharmapummi", "Goa-papa" Pelle muuten antaa ymmärtää ko. Pohjalla-levyltä löytyvässä kappaleessa "Väkivalta ja Päihdeongelma", että nuoria prostituoituja tyttöjä käyvät Ruotsissa panemassa vain rikkaat liikemiehet ja pankinjohtajat (varsinaiset siat), eivätkä suinkaan kuulijoiden omien isien kaltaiset aivan tavalliset puutteenalaiset pulliaiset - työnsankarit. Pelle, oikealta nimeltään Petri Tiili, oikoo myös historiaa. Kappaleessa "Häpeän olla valkoinen" 1 000 000 vaikenee ilmeisesti tietämättömyyttään kokonaan neekereiden omasta osuudesta Afrikan orjakaupassa ja antaa apatian partaalla horjuvalle kuulijalle erheellisen käsityksen, että intiaanit tapettiin reservaatteihin. Pelle purkaa angstiansa, aivan kuten politiikotkin, pelkkiin seurauksiin, ei syihin (lapset eivät ainkaan menettäneet mitään näin matalaotsaisessa peruskoulunopettajassa). No punkkarithan ovat aina ylpeilleet yhteiskunnallisesta valveutuneisuudestan ja tiedollisista valmiuksistaan. Ja ehkä Waldemarin olisi levyä kuunnellessa välttääkseen pahanolon puistatukset ja pitääkseen hauskaa, kannattanut kostuttaa kurkkuansa sillä aina hintansa väärtillä kapinajuomalla, jota muistelen hänen noina kultaisina vuosina siemailleen aina tilanteen niin salliessa. 

kapinariviin järjesty, mars!

Walleniuksen kuvitelmaa omasta erinomaisuudesta ja ylemmyydestä kuvaa erinomaisesti hänen samaisessa Soundissa (6/79) möläyttämänsä: "Tigersien ...yritykset laulaa sellaisia miesten lauluja kuin "Honey Hush" laskevat pisteitä..". Onneksi edes Waldemar on mies ja hän voi ilman kuunnella ilman pisteiden menettämisen pelkoa näitä & muita (kts. alla) miesten lauluja. Ja koska itse en mieltänyt miestä tai miehen kuvaa tai edes suomalaista miestä mitenkään minkään Wallun kaltaiseksi, minusta ei koskaan tullutkaan aikuista.

Ja vielä lopuksi: En väitä näitä punkin perään kuolanneita yksilöitä fasisiteiksi tai natseiksi. He oilivat vain niin tyhmiä, että he eivät tajunneet käyttäytyvänsä kuin natsien juoksupojat. Kenestäkään heistä ei olisi ollut SS-mieheksi - ehkä korkeintaan selkärangattomaksi ja halveksitusi ilmiantajaksi - tai Dannyn ja Armin roudariksi!.